tiistai 23. kesäkuuta 2015

Grillaus kaverin katolla

  Mainitsin muinaisessa blogipostauksessa siitä että käymme joskus Bertin kanssa osallistumassa illanviettäjäisiin kaverin luona Osakassa. Joskus hyvän sään vallitessa ne ovat asuntorakennuksen katolla. Tällä kertaa grillailimme kaikenlaista hyvää, nautimme säästä ja maisemista, juttelimme ja pelasimme bingoa, jonka voitin ja siitä hyvästä sain piirakasta naamaani. Paikan isäntä on tätä kuulemma tehnyt ennenkin. Eipä siinä, se oli varsin mukava elämys.











keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Hateruma kutsuu

 Aikoinaan suunnittelin kävelyreissua Japanin eteläkärjestä pohjoiskärkeen. Toki saarien välillä kävelyn sijasta laivalla. Ensin oli ajatuksena pääsaaret mutta en halunnut jättää Okinawaa väliin joten asiaa tutkiessani ensi kerran törmäsin tietoon Japanin eteläisimmästä asutusta saaresta Haterumasta. Kyseinen muutaman sadan asukkaan saari on vain noin 13km2 kokoinen ja sijaitsee Taiwanista itään. Ajattelin että sieltähän reissu tulee aloittaa.
  Tämä suunnitelma useamman kuukauden vaelluksesta on sen jälkeen jäänyt hautumaan, mutta Hateruma ilmestyi eri tavoin suunnitelmiin yllättävällä tavalla.
Vain vajaata kahta viikkoa ennen koulun retkeä Okinawalle olimme Bertin kanssa hampurilaisilla ja oluilla viimeaikojen suosikkimestassamme ja alkoi keskustelu viereisen pöydän japanilaisten kanssa. Keski-ikäiset nainen ja mies, luokkakavereita ylä-astevuosilta Okinawalta. Juteltiin Okinawasta kun kerran oli sinne matka pian tiedossa. Tulin onnekkaasti maininneeksi haluni joskus käydä Haterumalla ja viereisen pöydän nainen innostui asiasta, kysyen todellako haluan matkata sinne. Hän kertoi olevansa menossa sinne kahden ystävättärensä kanssa vierailemaan sisaruksensa perheen luona. Siinä kun hetken juttelimme hän sanoi että jos todella haluamme mennä, hän kutsuu meidätkin mukaan 26-30.7. Hän vieläpä maksaa lennot ja hotellin jos vielä suhteellisen halvalla löytää (suhteellisen halpa on tässä tapauksessa kuitenkin arvailisin siinä ainakin 100€ per jamppa)
   Siinä oli jo hieman juotu, emmekä siksi palattua uskoneet reissun todennäköisesti toteutuvan, mutta jossain määrin intoilimme silti. 
  Otimme seuraavana päivänä naiseen yhteyttä facebookissa ja vähän yli viikon päästä, päivää ennen ensimmäistä Okinawan reissua, tapasimme naisen samassa baarissa.
  Hän antoi meille aikataulut, mitä ohjelmaa oli reissulle suunnitellut, kertoi aktiviteettien hinnoista ym. Tiedossa on trooppista snorkkelointia, kajakointia, vaellusta läheisellä isommalla saarella jne. Nämä joudumme tosin itse maksamaan.
  Vastalahjaksi hän pyysi että reissun aikana juttelisimme harjoituksen vuoksi hänen sisarentyttärelleen englantia.
  Lippujen hinnat vaikuttivat olevan korkealla, joten sen tapaamisen jälkeen asia jäi vielä epävarmaksi.
  Seuraavana päivänä alkoi Okinawan reissu koulun mombun seitsemikon (nikkenseiden) ja opettajan kanssa. Reissu oli mahtava, etenkin snorkkelointi uimarannalla korallien keskellä ihmeellisiä kaloja katsoen. Harmitti etten ollut ottanut Go-pro kameraani mukaan; sillä olisi saanut vedenalaisia kuvia.
  Paluumatkalla laivassa saarelta jossa olimme uineet luin viestin Kumilta (baarissa tavattu nainen). Liput varattu! ...

Hoh.
Eipä parempaa hetkeä saada tieto että pääseekin palaamaan tällä kertaa Go-pro mukana. Silloin pienemmällä porukalla ja enemmällä vapaudella tutkia itse. Lisäksi kajakointi jne. 
 Huh huh.

Kirjoittelen tätä nyt kun olen vasta eilen juuri palannut ensimmäiseltä Okinawan reissulta.
  Koskaan ei ole tuntematon ihminen antanut näin arvokasta lahjaa joten vieläkin paljon ihmetyttää, mutta toteen on tämä kai nyt käymässä. Juuri kun kouluhommat vaihdon aikana ovat loppuneet, lähdemme meille lahjoitetulle trooppiselle seikkailulle paikkaan joka on juuri todettu mahtavaksi, mutta siellä kuitenkin vallan uudelle ja erilaiselle seudulle.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Nikken-Okinawa

  Jo ennen vaihdon alkua oli tiedossa, että tällä apurahalla Kooben yliopistossa opiskelevat pääsevät yhdessä Okinawan reissulle. Se oli yksi innoituksia valita koko yliopisto alun perin vaihtoehtoihini haussa.

  Reissu toteutui nyt sitten viime viikonloppuna ja oli kerrassaan mahtava.

Heti saavuttuamme Nahaan näkyi ero taivaan ja lentokoneesta vilahtaneen meren sinisyydessä.




 Jätettyämme matkalaukut hotelliin kävelimme lähellä sijaitsevalle kuuluisalle turistirysäkadulle, joka oli nimetty kansainväliseksi kaduksi. Siellä oli myynnissä kaikenlaisia Okinawalaisia erikoisuuksia kuten esimerkiksi alkoholia, joka oli maustettu kokonaisella käärmeellä per puteli.



Söimme paikallisia herkkuja, kuten Okinawan sobaa ja gooya-chanpurua.




Bert söi kalmarinmusteella maustettuja nuudeleita.

 Menimme katsomaan paikallista linnaa.




Ulkona oli melkoisen kuuma, jotain siinä 33 asteen tienoilla. Onneksi kaikkialla sisätiloissa oli hyvät ilmastoinnit. Tässä makoilemme ilmeillen kameralle linnan pihalla olevassa levähdyshuoneessa.






Tällaisia kummallisia hyönteisiä näimme. Lenteli vähän kuin kolibri räpsyttäen pieniä siipiänsä valtavalla nopeudella.

Illalla päädyimme rannalle, jossa ei ollut kovin hyvät uimamahdollisuudet (hädin tuskin mahaan ulottui vesi rajalla johon asti sai mennä.













 Rannan läheisyydessä menimme syömään amerikkalaiseen hampurilaisketjuun. Amerikan armeijan oleskelu Okinawalla aiheuttaa sen että siellä on paljon amerikkalaista ruokaa ym.





















Aamulla neuvottelimme aina päivän meiningeistä. Aamupäivä oli yleensä omaa vapaata kiertelyaikaa ja sitten yhteistä ohjelmaa loppupäivä.

Opettajamme kertoi että tämä lakki jäi häneltä kerran johonkin liikkeeseen Koreaan, mutta onnekseen hän muisti paikan ja tiesi jonkun korealaisen joka oli tulossa Japaniin, joten hän soitti liikkeeseen ja tuttavalleen ja sai tuttavan tuomaan lakin hänelle Japaniin. Hauska juttu asiassa on se, että samalle lakille sama on tapahtunut jo kolmessa maassa.



Menimme Ryukyun yliopistolle jossa tapasimme paikalliset Nikkenseit. Heistä yksi oli vuohi. (oikeammin, heidän saapuessaan viime vuonna juuri samaan aikaan syntyi tämä vuohi joka asuu kampuksella)

Siellä näin jälleen näitä kummia otuksia.

BC oli koko reissun ajan beduiinimaisessa asussa välttääkseen auringon paistamasta päähänsä.

Pidimme pareina esitelmät Koben yliopistosta, Koben kaupungista ja Kansaista. Paikallisista opiskelijoista muutama piti esitelmän yliopistostaan.






Ei saa, ei saa!





Esitelmien ja muodollisuuksien jälkeen lähdimme kaikki yhdessä Izakayaan. Siellä joukkoon liittyi myös yksi ruotsinvietnamilainen opiskelija.


 Jossain vaiheessa alkoivat kädenvääntökisat, joihin olisi pitänyt lämmitellä. Sain käteeni nopeasti parantuvan mutta kivuliaan venähdyksen jota olen tässä parannellut pari päivää.

 Seuraavana päivänä nousimme laivaan, joka vei meidät paratiisisaarelle.

Mukaan liittyi sattumalta samaan aikaan Okinawalla reissaava Koben yliopiston kiinalainen vaihtari, joka tunsi opettajamme ennestään.



Muut eilisestä väsyneinä jäivät nukkumaan, joten kiertelin hänen kanssaan laivan kantta ja otimme kuvia maisemasta ja toisistamme.




Saarelle saavuttuamme otimme bussin toiselle puolelle saarta, jossa oli Aharenin uimaranta. Opettaja lausui sen aikoinaan Okinawan reissua suunnitellessamme Arahen, joka voidaan löyhästi Kansain murteen kautta tulkita tarkoittamaan "ei sellaista olekaan"-ranta.
  Harmitti etten ollut tuonut mukaan Go-pro -kameraani, jolla pystyy ottamaan kuvia ja videota veden alla. Vasta reissun aikana tajusin että se on sillä mahdollista. Uimarannan uitavaksi rajoitetulla alueella oli nimittäin koralleja, joiden keskellä uiskenteli värikkäitä ja ihmeellisiä kaloja.







Lähdin kävelemään viereisellä jyrkänteellä sijaitsevalle tähystyspaikalle. 









Matkalla lenteli ihmeellinen määrä valtavia perhosia ja harmittelin etten saanut otettua kunnon lähikuvia niistä.






Tähystystornin vieressä oli kulho johon sai uhrata rahaa vähän kuin temppeli/pyhättöalueilla. Joissakin tällaisissa paikoissa on, jotka ihmiset kokevat luonnon tm. vuoksi jotenkin hengellisen voimallisiksi paikoiksi. Kulhosta löytyi hienosti ajan ja luonnon värittämä viidenkymmenen jenin kolikko. Laitoin taskustani uuden tilalle ja otin tämän hienon itselleni.


Takaisin kävellessä löysin perhosen joka ei paennut vaikka kuinka lähelle meni ottamaan kuvia.






Palattuamme kiinalainen tyttö lähti omille teilleen, turistipaikoille jossa me olimme jo ehtineet käydä.

 Illalla päädyimme jälleen kansainvälisen kadun puoteja tutkimaan.






Olin epäkohtelias uskontoa kohtaan ja kiipesin yöllä kivisen torii-portin päälle.
Edellisen päivän kädenväännöstä väsynyt käteni sai  mainitsemani venähdyksen. Paikalliset jumalat kai suuttuivat. En pistä portin päällä istumisesta kuvia tänne, koska tätä blogia lukevat joskus myös japanilaiset kaverini.


Seuraavana aamuna oli jälleen omaa kiertelyaikaa joten kävimme poikien kanssa kolmistaan toisella läheisellä pyhätöllä. Otin sanshinin esiin ja rämpyttelin sitä hetken.

Sitten löytyi taas paikka jossa oli valtavasti perhosia ja jälleen yksi iso perhonen jota pystyi koskettamaankin ilman että se karkasi. Kai oli juopunut kukkien mettä imettyään. Sen olisi hyvin helposti saanut napattua käteensä ja vietyä näytille kavereille, mutta en halunnut riskeerata sen terveyttä.




Oli viimeinen päivä Okinawalla. Kiertelimme päivän tilataksilla, joka oli varattu meille kahdestatoista puoli kuuteen.






Kävimme rauhanmuistomerkillä, johon oli kirjoitettu sodassa kuolleiden nimet kivipaasiin tämän aukean viereiseen puistoon.






 Kävimme myös tippukiviluolassa. Siellä oli pienessä akvaariossa näytteillä kaloja ja rapuja ym. joita elää luolan pohjalla olevassa uskomattoman kirkkaassa vedessä. Mm. tämä kummailmeinen kala.



Kävimme myös ihmisten rakentamassa luolastossa, joka oli ahdettu täyteen japanilaisia sotilaita jotka piileskelivät rantautuneilta amerikkalaisilta. Tässä huoneessa olevat jäljet seinässä ovat peräisin kranaateista joilla ahdingossa olevat japanilaiset tekivät itsemurhia.
 

Lentokentällä oli viimeisen nähtävyyden ankeus jo jäänyt taakse ja reissun mahtavuus mielessä.