perjantai 31. heinäkuuta 2015

Japanin eteläisin kalanpurema

Viime torstaina palasimme Bertin kanssa Okinawan eteläisimpien saarien reissulta, jonka lennot ja hotellit maksoi koobelainen tuttavamme Kumi. Matkustimme hänen ja hänen neljätoistavuotiaan sisarentyttärensä kanssa. He käyvät samalla reissulla vuosittain, mutta spontaanisti ottivat meidät mukaan tällä kertaa.

Lentokoneen ikkunasta otin kuvan tekosaaresta, jolla asumme täällä Koobessa. Etualalla on Kooben lentokenttä, joka sekin on tekosaari ja sen takana Satamasaari (Port Island), jolla asuntolamme on.


Bert lautalla:

Hateruma on pieni (jotain 16km2) saari aivan Japanin eteläisimpänä, Taiwanin itäpuolella. Saari on aivan litteä ja siellä asuu noin  ihmistä. Paikalla käy jokunen turisti silloin tällöin, mutta pääosin väestöstä ovat maanviljelijöitä ja kalastajia. Rento tunnelma vallitsee ja ilma on kirkasta.

Hotellin aula:

Hieno kartta saaresta hotellin seinällä:

Huoneen ilmastointi maksoi sata jeniä tunnilta, joka on aika kipeä hinta, koska sen verran oli kuuma että ilmastoimatta ei juuri saanut unta.

Saarella on paljon vuohia. Tämä oli lieassa, mutta suuri osa rellestää saarella aivan vapaasti

Tämä Shisan (okinawalainen myyttinen hahmo) patsas saarella oli aika hillittömän näköinen.

Lehmiä:

Tyypillinen liike - saarella on viitisen kahvilaa, jotka ovat auki jos ovat, parhaiten soittamalla etukäteen.

Banaanipuu yhden saaren kahdesta supermarketista vieressä:

"Asunnonlainaaja" elikkä erakkorapu.

Käytyämme vähän uimassa korallien keskellä käppäilimme takaisin kämpille. Oli meidän vuoro ottaa pyörät joilla Kumi ja Ami olivat kierrelleet ensin. Päätimme ennen päivällistä pyöräillä niillä saaren eteläkärkeen Japanin eteläisimpään paikkaan.





Tässä me Japanin eteläisimpinä ihmisinä:




Ruoka hotellilla:


Seuraavana päivänä kävimme Japanin eteläisimmässä postitoimistossa lähettämässä postikortteja.


Sitten palasimme Ishigakille, josta jatkoimme suoraan Iriomoten saarelle.
Siellä lähdimme vaeltamaan vuorelle katsomaan vesiputouksia. Tarkalleen ottaen vain yhtä, jossa on kolme kerrosta. Oppaamme sinä päivänä oli Kumin hyvä tuttava - kai joka vuosi heidän oppaanaan. Hän tunsi tietenkin hyvin paikallista luontoa ja osasi kertoa kasveista ja eläimistä, bongata hyönteisiä ja sisiliskoja ym. Pistimme päähämme kypärät ja sääriin suojat hyppelimme Bertin kanssa kivikkoisella reitillä kiveltä toiselle välillä niin että opasta hieman huolestutti.


Kivenkoloissa oli isoja rapuja.


Isoja hämähäkkejä oli paljon. Tässä naaras:

Ja tässä poloinen koiras:



Tämä puu kasvaa toisen puun ympärille hitaasti nujertaen sen kunnes se kuolee kuristajapuun sisältä pois.


Asunnonlainaaja.













Tämä tuhatjalkaisen tapainen ötökkä ei kuulemma ole pahasti myrkyllinen, mutta ei kannata koskea koska se haisee pahalta.


Opas laittoi meille vesiputouksella lounaaksi okinawa-soba -nuudelikeitot.





Tämä kaukaa hieman mangoa muistuttava hedelmä on kuolettavan myrkylinen, puraisu riittää aika
varmaan kuolemaan. Puun mahlakin on kuolettavaa ja kuulemma jossakin dekkarisarjassa murhaaja käytti puun oksista tekaistuja syömäpuikkoja murha-aseena antaen ne uhrin käytettäväksi. Tarina vieläpä kuulemma perustuu tositapahtumiin jossain määrin.





Perhosta syövän naaraan takana koiras.












Sama opas vei meidät kajakoimaan mangrovemetsässä kulkevallalle joelle.






Tätä siltaa ei ole käytetty kuuteenkymmeneen vuoteen. Se on samalta ajalta kuin myöhemmin nähtävä kylä.




Kesken matkaa jossain vaiheessa oli aivan keskelle kajakkia pudonnut valkoinen kukka.


Joen varrella oli paikka josta pystyi nousemaan maihin. Jätimme kajakit rantaan ja lähdimme pienelle käppäilylle metsässä.

Tämän ravun otti Ami lemmikikseen noin puoleksi tunniksi kajakoimisen ajaksi. Se pysyi aika kiltisti hänen hartiallaan sen ajan.

Metsästä löytyi keltamusta hepokatti, jonkalaisia elää vain Iiromotella.

Kyltti sanoo pun nimen olevan "pissapuu" ja opas sanoi että se on ihan oikeasti sen puun lajin nimi.

Metsä on valloittanut takaisin kuudessakymmenessä vuodessa kylän jossa asui ennen satoja ihmisiä. Nyt jäljellä on vain muutamia puiden rökittämiä tiili- ja betonimuodostelmia.



Opas leikkasi meille kauniisti ja kyvykkäästi ananaksen jonka oli tuonut mukanansa evääksi.

Rakennusten lähellä joen vedestä pisti esiin jokin putken tai moottorin tai jonkun sellaisen osa, joka näyttää vähän puolisilmäiseltä robotilta.





Illalla grillausta oppaan kotona. Hänen vaimonsa, joka on kuudetta kuuta raskaana, ja seuraavan päivän sukeltamisreissun järjestäjä jota kaikki kutsuivat hänen firmansa nimen mukaan Watermaniksi, osallistuivat myös. Opas kävi pikkuriikkisessä lihapuodissa ja sai mukaansa hyvää tuoretta lihaa, jonka laatuista saa saarella silloin kun käy säkä.

Mustekala oli todella hyvää myös.

Seuraavana päivänä pääsimme sukeltamaan. Ensin snorkkeleiden kanssa:














Ja sitten sukellusvehkeillä. Puku oli niin pieni että juuri ja juuri sain sen päälleni ja liikkuminen oli melko jäykkää.










Ohjaajalle piti näyttää näin vähän väliä että kaikki on kunnossa.

Bert ja merikurkku (kai)







Löysin korallien välistä luolan ja ohjaaja viittoili että voin mennä sisäpuoleltakin katsomaan. Luolan läpi luikersi merikäärme, jotka ovat maalla eläviä käärmeitä myrkyllisempiä. Wikipedia sanoo että pisara myrkkyä riittää tappamaan kolme aikuista, mutta ne ovat niin haluttomia puremaan ihmistä että ovat harmittomia yleensä vaikka nappaisi hännästä kiinni.












Sitten taas snorkkelointia:






Tässä hieman panikointia kun löytämäni värikäs pikkukala paljastuikin julmaksi pedoksi ja puraisi minua sääreen:


Watermanin koira:


Sen jälkeen syömään okinawasobaa:

ja juomaan oppaan mukaan ehkäpä Japanin parasta mangojuomaa:


Reissun viimeiseksi yöksi palasimme Ishigakille. Marketeilla oli myynnissä tosi paljon mangoja ja ananaksia, mutta hinnat olivat hyvin korkeita. Maukkaita tosin ovat, mutta,,,

Käsintehtyjä koruja: