maanantai 24. elokuuta 2015

Mahtava taikasauva Blbr ja buddhalainen pyhiinvaellusreitti

Viimeinen kesälle suunntelemistamme isoista reissuista on nyt ohitse.
Kävimme Bertin kanssa kahdestaan vaeltamassa Shikokulla. Kävelimme 88 buddhalaisen temppelin perinteisestä pyhiinvaellusreitistä noin neljäsosan. (tosin vain temppelien määrästä, ei reitin pituudesta)




Matkasimme Shikokulle samalla lautalla, jolla olin jo kolmesti ennen käynyt Shodoshimalla.


Bert ei ollut uskoa että Akashin silta on korkeimmillaan yli kolmesataa metriä ja tiekin on jotain 90 m korkeudessa. Ei kyllä kieltämättä näyttänyt niin korkealta.

Nousimme junaan Takamatsusta kohti lähintä asemaa ensimmäiseltä temppeliltä (Tokushimassa) ja ohitimme "oranssin kylän" aseman.

Ostimme Takamatsussa infotoimistosta temppelireitin opaskirjan. Väittivät siellä, ettei sitä myydä juuri muualla. Näimme reissun aikana saman kirjan myynnissä monessakin paikassa.

Reppujen kokoero. Bertin reppu oli helpompi kantaa vaikka tavaraa oli enemmän, koska reppu on todella hyvän laatuinen.









Kolmannen temppelin luona tapasimme Kaitoon, Kioton yliopiston opiskelijan joka oli myös kävelemässä reittiä, tarkoituksenaan kulkea koko matka.

Paikallisäijä joka puhui hyvin murteellisesti kutsui meidät viettämään yön pienessä hökkelissä viidennen temppelin luona kolmensadan jenin hintaan. Ilmaisia ja hyvin halpoja yöpaikkoja on siellä sun täällä pyhiinvaellusreitin varressa jotka on tarkoitettu reittiä käveleville. Seinällä on virallisia pyhiinvaeltajien nimilappuja, joita he antavat kaikille, jotka heitä jotenkin avustavat. Meillä ei ollut sellaisia. Reitin varrella moni antoi meille ilmaisia syömisiä ja nukuimme muutamaankin otteeseen ilmaiseksi, joten ne olisivat tulleet tarpeeseen. Paikalliset hieman toivovat saavakseen sellaisen vastalahjaksi. Yleisesti uskotaan niiden tuovan hyvää onnea.


Tämä herhiläinen oli huoneen katossa liikkumatta koko yön.



Aamulla paikan isäntä, joka oli meidät sinne tuoneen äijän tuttu, antoi meille ilmaiset hedelmät. En ole aivan varma, mikä hedelmä tämä edes on. Suhteellisen vetinen ja mauton, mutta mukava askeettinen aamuherkku.










... mitähän tämä koittaa sanoa?














Aikuisen koon saavuttanut, mutta silti vielä jonkinlaisessa toukkavaiheessa oleva rukoilijasirkka. Siipiä ei ollut vielä kehittänyt.












Lähes jokaisen pienenkin vesilätäkön vieressä oli jonkinlainen töherrys ja varoitus että veteen meneminen on vaarallista kun voi hukkua.


Tällaiset ja monenlaiset muut merkit koristivat joka toista tai kolmatta lyhtypylvästä reitin varrella ja siksi ei juuri tarvinnut karttaakaan katsoa.




Alkureitti oli ollut melko kaupungista, pikkuhiljaa muuttuen lähiöksi ja sitten tällaiseksi maaseuduksi.





Saimme ilmaiset mehujääannokset.






Yhtenä päivänä olimme vaeltaneet päivän suunnitellun reitin melkein loppuun ja meillä oli enää viisi minuuttia aikaa ehtiä päivän viimeiselle temppelille (kello viidestä lähtien ei vaellusreitin temppeleillä saa enää kirjaseensa hienoa kalligrafiaa ja leimoja) Aivan lopussa odottikin sitten toinen toisensa perään tällaisia portaikkoja joita lähes juoksimme ylös keritäksemme.



Polvieni märkyys on hikeä.

Temppelillä eli kolme koiraa. Tämä tervehti kameraa hassulla ilmeellä.






Näimme myös tämän käärmeen, jonka hedelmättömät yritykset kiivetä perustusbetonille temppelirakennuksen alle olivat huvittavia. Se ei muistuttanut kuvauksia paikallisista myrkkykäärmeistä, joista meitä oli varoiteltu, mutta emme silti hirmuisen lähelle uskaltaneet kuvaamaan.







Sinä yönä vietimme yömme ilmaiseksi lepopaikalla, joka muistutti hieman linnunbongaustornia, tosin hieman matalaa. Paikan seinillä ja jopa katossa kiipeili armeija pieniä vihreitä sammakoita.





Ja tämä järeämpivartaloinen, peloittava hämähäkki-ilmestys.









Seuraavana päivänä alkoi satoi aamusta, sitten välissä lauhtui ja sitten taas satoi kaatamalla. Eräs nainen nousi autostaan keskellä tietä ja antoi meille sateenvarjot.



Päästyämme yhdennelletoista temppelille sade lauhtui pois ja meillä oli mukava, viileä keli kun kiipesimme kuusi tuntia vuorta ylös kahdennelletoista. Vuorella vallitsi kaunis sumu.







Kahdennentoista temppelin nimi oli hieno: Palavan vuoren temppeli. Nimi tulee lohikäärmeestä jonka legendan mukaan tämän pyhiinvaellusreitin aloittanut Kuukai päihitti ja sulki johonkin luolaan vuorella.

Isoja ja hieman vihreänhohtavia mustia kastematoja löytyi monta. Ne olivat uskomattoman nopeita luikertelemaan vuorta alas sateen kostuttamaa polkua. Kun sanon nopeita, tarkoitan että yksi niistä kiisi meitä kohti noin kaksi tai kolme metriä sekunnissa.



Tällaisia kattoja on siellä sun täällä Shikokulla. Muualla en ole nähnyt. Kai se on paikallista perinteistä arkkitehtuuria tai jotain.




Kahdennelletoista temppelille vei loppumatkan pitkä tie jonka varressa oli lyhtyjä. Miltähän se näyttää yöllä.










Löysimme tienvarresta myyrän. Se pelkäsi varmaankin meitä ja vapisi hieman esittäen kuollutta.





Tie alas vuorta oli aivan perhosentoukkien peitossa muutaan sadan metrin ajan.




Vuorelta laskeuduimme kylään, jossa yövyimme ilman varausta neljällä tuhannella jenillä, eli halvimmasta päästä olevan hotellin hinnalla mukavan paikallispariskunnan luona, jotka ottavat vaeltajia vieraakseen. Saimme kyydin paikalliseen kylpylään, jossa kylpeminen oli taivaallista raskaan ja hikisen päivän jälkeen. Asumiseen kuului myös päivällinen ja aamiainen, sekä myös hieman evästä seuraavan päivän matkalle. Pyykitkin saimme ilmaiseksi pestä. Illalla pelasimme huoneessame kahden japanilaisen hieman yli kolmikymppisen vaeltajan kanssa pokeria (ilman rahapanoksia, laskien pisteitä). Minulla oli pitkään hurja voittoputki päällä, mutta lopuksi pelasimme muutaman kierroksen nostaen panoksia moninkertaisiksi edellisistä ja hävisin niissä rankasti. Ihan hyvä siis ettemme pelanneet oikeasta rahasta.



Olutvesi oli sen verran hauska nimi oluelle, että teki mieli ostaa tölkki sitä olutautomaatista, mutta jostain syystä japanin maaseudulla siellä sun täällä juurikin olutautomaatit ovat lakanneet toimimasta. Yleensä niiden vieressä on muita toimivia automaatteja. Tuskin kyse on mistään laillisesta seikasta, koska kaupungeissa olutta myyviä automaatteja näkee silloin sun tällöin. Mutta mitä kummaa on tämä olutvesi, ja mistäköhän sitä saisi?


Laskeuduimme kaupunkiin, jossa oli paljon oikeiden ihmisten kokoisia nukkeja, jotka olivat aseteltu hauskasti puuhailemaan kaikenlaista aitojen ihmisten korvikkeeksi.



Saavuimme kauniin joen varteen, jonka läheisyydessä kuljimme suunnilleen koko loppumatkan,

Tämän sillan alle pulahdimme uimaan virkistävässä mukavan nopeasti virtaavassa virrassa. Vesi oli todella puhdasta ja kaunista. Unohduimme uimaan ja leikkimään vedessä noin kolmeksi tunniksi.






Itsepalvelukoju jonkun limettiviljelijän talon vieressä kadulla. Ostimme pussillisen, mutta ne olivat vähän turhan kirpeitä syödäksemme niitä paljon sellaisenaan.






Saavuimme taukopaikalle, joka olikin lukittu. Kaatosade alkoi. Virittelimme sateenvarjomme penkkiin taukopaikan ulkopuolella, ja laitoimme reppumme niiden alle. Bert jäi odottamaan taukopaikan katonreunan alle kun minä menin läheiselle kioskille ostamaan päivällistä. Sillä aikaa paikan omistaja, joka sattui ajamaan ohitse oli huomannut surken näköisen Bertin ja avannut hänelle taukopaikan oven, kertoen, että paikka yleensä sulkee viideltä, eikä ota vastaan yöpyjiä, kuten olimme kuvitelleet, mutta hän tekee poikkeuksen ja antaa meidän yöpyä siellä.


Pelasimme korttia, söimme tyhjät vatsamme täyteen ja otimme hassuja kuvia. Paikan omistaja oli sanonut Bertille että jääkaapista saa vapaasti syödä hedelmiä. Söimme appelsiineja ja vesimelonia ja jätimme tilalle lähes täyden limettipussimme.


Seuraavana päivänä Bert meni ostamaan aamiaista ja sillä aikaa Kaitoo, joka oli tapaamispäivämme seuraavana päivänä kulkenut kanssamme kaksi temppeliä ja päättänyt sitten kulkea meitä nopeammalla tempolla ja siksi luulimme hänen olevan jo kaukana edellä, ilmeistyi näkyviin kulkien vaellustietä pitkin. Seurasin häntä katseellani hetken pikkuhlijaa tajuten että se oli hän. Hän sattui vilkaisemaan taukopaikan ikkunasta sisään kadulta ja huomasi minut. Älähdimme suunnilleen samaan aikaan ja hän tuli sisään odottelemaan Berttiä kanssani. Bert tuli ja söimme aamiaista. Paikan emäntä antoi meille hieman ohjeita ja lähdimme sitten taas kolmistaan vaeltamaan. Kaitoo oli jäänyt meistä jälkeen, koska oli päättänyt olla nousematta vuorelle sadepäivänä, kuten me olimme tehneet.














Ensimmäinen koskaan näkemäni aikuinen rukoilijasirkka oli piiloutunut yhden temppelin kynttilätelinekaappiin. Lienikö lintuja piilossa.



Vähän aikaa kuvailtuani sitä siellä päätin ojentaa sille käteni kätelläkseni sitä onnitellen sitä aikuisuuden saavuttamisesta, johon monet rukoilijasirkat eivät pysty, mutta se kiipesikin kädelleni ja otin siitä sitten lisää kuvia ulkona valoisammassa.



Sitten se kiipesi kädeltäni hiuksiini, josta sitten lennähti pensaikkoon.






Joka temppelillä jätimme reppumme, pyhiinvaeltajan sauvamme (joille olimme antaneet nimen "staff of Blbr"), ym. portin läheisyyteen ja pidimme taukoa kierrellen temppelialuetta, ottaen kuvia, ja kirjoitatimme kirjasiimme.

Riisipellon vedessä luikerteli tällainen kotiloölliäinen.

Kadunvieressä kulkevassa pikkuvirrassa ui paljon kaloja. Tähän kuvaan sain yhden isomman kalan ja kaksi korentoa.


Pienenpieni hämähäkki temppelin patsaalla.

Viimeiseksi yöksi päädyimme tähän paikkaan. Taksifirman tallin sisältä pääsi sisään tähän pieneen huoneeseen, jossa vaeltavat saavat viettää yönsä ilmaiseksi. Pyykkikonetta ja suihkuakin sai käyttää. Kioskikin oli aivan paikan vieressä joten paikka oli loistavan kätevä.

Ostin hassua paikallista energiajuomaa, joka mainostaa itseään Awa-tanssiin tarkoitettuna energiajuomana. (Awa-tanssi on paikallinen kuuluisa tanssi täältä main Shikokua, Awan kaupungista)



Jätettyämme kamat yöpaikalle lähdimme käymään reissun viimeisellä, seitsemännellätoista temppelillä. Kolme kylttiä ohjeistamassa sille samassa paikassa näyttivät kaikki eri etäisyyttä.



Temppelin pihassa kolme vanhaa naista rupattelivat. Kesken kaiken yksi heistä tuli antamaan meille pussillisen kaikenlaisia makeita ja suolaisia naposteltavia.





Sama nainen tuli luoksemme toisen kerran ja kertoi että paikalla on toivomuskaivo. Kaivoon pitää katsoa niin että näkee kuvajaisensa ja sanoa nimensä niin toive käy toteen.

Hän neuvoi meitä myös ostamaan purkilliset kaivon vettä, jonka juominen saa terveyden maagisesti parantumaan.







Löysimme pienen hyvin vanhan hautausmaan. Suurimmasta osasta ei saanut selvää.

Tästä sai, ja se sanoo haudan olleen siinä Meijikauden 38. vuodesta eli vuodesta 1905 lähtien.

Nukkumapaikastamme löysimme shogilaudan ja pelasimme yhden pelin aamulla ennen lähtöä takaisin Koobea kohti.

Kalligragia/leimakirja, jonka mainitisin aiemmin.


Matkalla kokeilin kamerani muokattujen kuvien ottamistoimintoja:






Saavuttuamme takaisin Takamatsuun, meillä oli muutama tunti aikaa ennen lautan lähtemistä kohti Koobea, joten menimme syömään Kagawan prefektuurin kuuluisaa udon-nuudelia. Hyvää ja halpaa oli.

Bert törmäsi kaupassa paikalliseen olueen ja osti sellaiset meille. Lauttaa odotellessa hörppäsimme ne.

Hyvästi viimeinen mahtava pitkä reissu Bertin kanssa Japanissa, jollemme vielä jonain päivänä matkusta täällä yhdessä - jota kyllä pidän ihan mahdollisena. Olisi hieno käydä katsomassa nostalgisia paikkoja Koobessa yhdessä tai muutenkin tutkia lisää Japania joskus vielä.