tiistai 29. syyskuuta 2015

Loppuilotulitus

  Bertin palattua Belgiaan lähdin reissaamaan hieman Koobesta länteen. Reissullani päädyin hieman sinne tänne, mutta lähinnä hienointa oli muutaman päivän aikani kaverini perheen vieraana.
  Viimeiseksi illaksi ystäväni osti ilotulitteita ja kutsui kavereita paikalle. Pelasimme hieman huojuvaa tornia säännöllä, että häviäjän naamaan piirretään. Kuitenkin lopuksi tasapuolisuuden nimessä piirsimme kaikkien naamoihin. Perinteikkään japanilaisen kesänloppumisen kunnian ilotulittelun sivumakuna maistelin mielessäni sitä myös yhtenä Japanista lähtemiseni lopetuksena. Vielä tosin kaiken kokoaisi yhteen meditaatiomainen virkistys- ja patoumusreissuni saarelle, josta liioitellusti sanoen kaikki alkoi.









  Ilotulitteiden huumassa tökkäsi kaveri kouraani ilotulitteen, joka olisi pitänyt sinkauttaa maasta taivaalle, mutta hän väitti sitä pideltävän kädessä. Oli ymmärtänyt kyseisen ilotulitteen käyttötavan hieman väärin. Sytytettyäni sen suihki se kivuliaasti sormilleni kipinöitä aiheuttaen pienen mutta ikävän palovamman. Onneksi heitin sen menemään ennen kuin se räjähti. Toheloinnista harmistuneena keräsin kaikki rakettimaiset ilotulitteet yms. joita ei pidetä käsissä ja otin niihin yksinoikeuden että voisin varmistaa illan sujuvan muiden osalta turvallisesti.






Isoin koskaan näkemäni heinäsirkka tuli samalla siinä vastaan.





Käväisimme vielä viimeiseksi seuraavana päivänä Meiji-kylässä, eli meijikautiseksi asetellussa turistirysäkylässä, josta löytyi tälläinen metsäportaikko, joka johti Natsume Sosekin talolle.

Hänen paperijumalansa oli kärsinyt.

Illalla kävimme italialaisessa ravintolassa, jonka nimi oli aivastuttavan hieno.

Näytti kuin tässä koristelautasessa oleva hahmokin kohta aivastaisi pizzan valkosipulisen tuoksun takia.


Seuraavana aamuna kolmannentoista kerran kohti Tomogashimaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti